Lasten mielenterveyttä voi ostaa rahalla

Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen on aihe, josta syystäkin kannetaan runsaasti huolta. Poliittisessa keskustelussa on noussut vaalien lähestyessä esiin useitakin hyviä toimenpide-ehdotuksia sen puolesta: esimerkiksi positiivisen kasvatuksen lisääminen valistuksella, päiväkotien ja koulujen ryhmäkokojen rajoittaminen, koulukiusaamiseen puuttuminen, perheväkivallan huomaamiseen tähtäävät toimet ja yhteisöllisyyden kokemusten lisääminen kaikilla tasoilla.

Yksi kuitenkin on jäänyt poliittisesta keskustelusta pois. Tutkimuksista tiedetään kiistatta, että toimeentulo vaikuttaa selvästi lasten mielenterveyteen. Alimman sosiaaliluokan lasten riski sairastua masennukseen tai käytöshäiriöihin on kaksin-, jopa viisinkertainen ylempiin luokkiin verrattuna. Riski vaihtelee eri maissa ja on sitä suurempi, mitä suuremmat tuloerot yleensä ovat.

Köyhyys on yksinkin riskitekijä lapsen mielenterveydelle: sen vaikutus näkyy riippumatta vanhempien koulutustasosta, työttömyydestä tai omista mielenterveysongelmista. Sen lisäksi köyhyys pahentaa muita riskitekijöitä: se muun muassa pahentaa vanhempien stressiä ja masentuneisuutta, lisää avioeroja ja eristää lasta ikätovereista. Toisin kuin yleensä ajatellaan, ei köyhyys ole suurin ongelma nuorille, vaan riski sairastua kasvaa eniten, kun pikkulasten vanhemmat kokevat huomattavia taloudellisia vaikeuksia.

Suomessa lapsiperheiden osuus köyhistä on jatkuvasti kasvanut 1990-luvulta saakka ja samoin on kasvanut köyhien lasten määrä. Samaan aikaan kuulemme kouluista raportteja käytösongelmien lisääntymisestä ja meillä on suuri huoli mielenterveyspalvelujen riittävyydestä. Jos arvioidaan, että Suomi kuuluu parhaiden maiden joukkoon eli sairastavuus alimmassa tuloviidenneksessä on kaksinkertaista muihin verrattuna, eliminoimalla köyhyyden aiheuttama riski voitaisiin poistaa jopa kuudesosa lastenpsykiatrisesta sairastavuudesta. Tosiasiassa koko riskin eliminoiminen ei varmasti onnistu, sillä köyhyyttä voivat myös aiheuttaa tekijät, jotka ovat yksinään mielenterveydelle riski, mutta jo kymmenesosankin poistaminen paitsi vaikuttaisi satoihin lapsiin vuodessa myös aiheuttaisi mittavat säästöt terveydenhuollossa.

Toisin kuin monilla muilla ehdotetuilla lasten mielenterveyden parantamiseen tähtäävillä toimenpiteillä, köyhyyden poistamisella ja tuloerojen kaventamisella on takanaan selvä näyttö. Poliittiset päätökset, joilla heikennetään lapsiperheiden toimeentuloa tai kasvatetaan tuloeroja, ovat asiaan vähääkään perehtyneeltä tietoisia päätöksiä lasten tasapainoisuutta vastaan.