Dr Wessman’s First Ten Truths

This post was originally a Mastodon thread. In it, based on some discussions ongoing in different contexts, I laid down things I considered truths. People seemed to like it, and as my Mastodon posts are ephemeral, I will document them here now. So: welcome to my not-TED talk, aka Dr Wessman’s First Ten Truths.

Yes, the name of this post is intended as ironical. Sheesh.

Relevant background of mine: I am a child psychiatrist working in children and youth community level mental health services. I hold a PhD in data analysis. I’ve dabbled in practical epidemiology. I am a parent. My values can be described as left liberal. I am not a psychotherapist.

  1. Humans did not evolve in conditions where being easily content was a survival trait. It was better to get a little restless and start looking for things to improve and food to store than to sit around feeling nice. Your mind does not exist to make you feel good. It has evolved to help you survive in extreme conditions. Calm, content, peace of mind, etc are not the default normal state of a human being. Periodically rising restlessness, that pushes us to Do Something is what is “normal”.
  2. In fact, if you always were 100% happy and content, you would die of thirst. Discontent and unhappiness caused by the thirst is what gets you off the sofa and to get a glass of water. When things are wrong and you can and need to do something about that, it is appropriate to feel bad – anxious, angry, depressed, in pain, whatever. The goal is not “to feel good” all the time.
  3. So-called “negative” emotions should function like an instrument panel. It has gauges and warning lights to tell you that something might be wrong. The gauge on red or the light is not a problem as such. Getting rid of warnings altogether would be dangerous (see previous point). But it is also not always an emergency. It can warn you about a thing you already have a plan to deal with. It might warn you about something you cannot fix and just have to live through. Or it can be broken.
  4. There is no “real you”. It is normal and healthy that you are different in different situations and that sometimes you have to struggle to present in a socially fitting way. All of the versions of you are “real” even if some are more comfortable than others. Feeling awkward in a social situation is not a sign that something is wrong. Awkwardness is a feature of complex situations. It tells you something new, interesting or important is happening or about to happen.
  5. Because there is no “real you” and we all are formed in social contexts, to some extent everybody “masks”. It is as such not a sign that something is wrong. However, people differ a lot on how much work this all is. Everybody has the right to try and arrange their life so that they do not need to struggle all the time. No one has the right to expect to feel comfortable all the time. This means that people with more flexibility need to adjust to others more to make room for everyone.
  6. You might have noticed that I have refrained from using diagnostic words in this post. I will continue to do so. Medical diagnoses have their uses in medical contexts. Outside of it, categorization of humans into medical groups almost always does more harm than good. Categorical groups are strict and narrow and fail to capture the true variety and the true similarities of human beings. It makes sense to decide how to treat you based on your diagnosis only if you are my patient.
  7. Humans do not neatly divide into two distinct groups of neurotypical and neurodiverse. At least 85% of people have some “neurodiverse” feature (I am almost face blind and a couple of other things myself). Around 50% of people have several. The ends of the spectrum are rare. Neither neurotypical nor neurospicy people are all the same, and most people are somewhere in between anyway. Binary division works here as badly as it does with gender.
  8. Just like the socially acceptable you that you struggle to present is real, the you who does bad shit is real. It makes no sense to say of someone who acts violent or racist or sexist or mean, “they are not really like that”. If they do those things they are a person who does those things. They might be a person who does not want to, and wishes to do better. That’s great and we should help them. It does not make the things they do less real, though.
  9. We really need to go back a little on what “nursing” and “healing” mean. In many mental health problems, treatments alone do not heal. Mental growth, regular healthy life, and supportive social contexts do. Treatments – and medicines and therapies have this in common – are often necessary, but to remove obstacles and increase flexibility, not to do the work. Mental health problem prevention is mostly social policy and the work of politicians, not doctors and nurses.
  10. In the end, none of this matters. There is no “meaning of life”. Values are a human social construct, and the universe does not give a damn. Only people do. That means that you are 100% free to choose what matters to you. If you are a good person who wants to do good – and the vast majority of us are – you do not have to justify it. Because nothing matters, it does not matter if it is naive. Or hopeless. Or idealistic. Or meaningless. Or cringe. You really can be good just for the hell of it.

Thank you for reading! Despite the name of this post, there are no further truths for now, but there might be! Or not.

Yhteisöllisyys ja tietosuoja

Kävin vastikään kirjastossa hakemassa varauksiani. Etsiessäni appiksesta sitä, millä koodilla mihinkä kohtaan noutohyllyä pyytämäni teokset (*) on piilotettu, muistin että aikanaan kirjat olivat siellä hyllyssä ihan nimelläni. Sitten niihin sai noutoa varten halutessaan laittaa nimimerkin. Ja nykyään sitten tämä koodi, ei suinkaan omaa koodia minulle, joka noudolle aina eri koodi, yksi kirjain ja kolme numeroa. Tätä perustellaan tietysti tietosuojalla: eihän toki käy päinsä, että sieltä kirjaston hyllystä voisi joku huomata, saati tahallaan urkkia, mitä tohtori Wessman kulloinkin lukee.

Tohtori Wessman toki omasta halustaan aina jaksaessaan julkaisee listaa lukemistaan kirjoista kaiken kansan nähden internetissä ja mieluiten löytäisi kirjat hyllystäkin appista taskusta kaivelematta, edes joka kerta samalla muistettavalla nimimerkillä tai koodilla, jos ei koko nimeä pidettäisikään suotavana hyllyn reunaan laittaa. Sellaiselta hulluudelta on kuitenkin katsottu, että on paras häntä suojella minkä pystyy. Yritetään nyt ainakin estää se kirjaston hyllyillä lukemisestaan kailottaminen, vaikka sosiaalisen median kieltäminen aikuisilta ei olekaan vielä ottanut tuulta alleen.

Kaipailemme maailmaan, tai ainakin Suomeen, usein lisää yhteisöllisyyttä. Samaan aikaan jopa kirjastosta tilatut kirjat ovat niin salainen asia, että edes yksilöön kytketyllä salakoodilla niitä ei laiteta hyllyyn odottamaan, vaan joka noudolla on oma koodinsa. Kuitenkin on niin, että yhteisöä on vaikea luoda sinne, missä ihmisiä pidetään erillään. Jotta yhteisö voi tilanteen tullen toimia, sen pitää ensin olla olemassa. Vähän niin kuin jos ei teini-ikäiseen ole keskusteluyhteyttä tavallisessa arjessa, ei sitä useinkaan synny yhtäkkiä sitten, kun olisikin Vakavaa Puhuttavaa.

Yhteisöllisyyttä rakentaa arjessa paitsi kerhot ja kuppikunnat ja kohtaamispaikat myös se, että kirjastossa voi huomata, että Marttinen on tilannut sen saman kirjan kuin minä, ja voi sitten seuraavan kerran raitilla nähdessään kysyä, että mitä Marttinen tykkäsit, minusta se oli sittenkin kyllä aika tylsä. Se, kun kuulee pankin odotustilassa huudettavan jotain omasta mielestä harvinaista nimeä ja tilaisuuden tullen kysyy, että olettekos te sukua sille toiselle samannimiselle täälläpäin. Se, jos kuulee koulussa omaa lasta hakiessa, että saman luokan Emmi-Oskarilla on jalka poikki, ja saakin päähänsä laittaa viestiä, että tarvitaanko siellä lapsenvahtia tai toipilaalle seuraa.` Ja siellä koulun pienoismaailmassa yhteisöllisyyttä lisää vaikkapa se, että koulukuraattori kuullessaan opettajien puhuvan välkällä tapahtuneesta nelosluokkalaisten välisestä kiusaamistilanteesta voi sanoa, että hei kuulkaa, kun mä arvelen, että se neljäbeen Osmo-Susanna kertoi samanlaisesta jo viime viikolla, nyt taitaa olla tarpeen katsoa vähän tarkemmin mitä täällä tapahtuu.

En missään tapauksessa tarkoita, että että koulujen, pankkien ja kirjastojen oikeutta paljastaa tietoja heillä asioivista ei pitäisi mitenkään säädellä. Enkä myöskään tarkoita todellakaan, että vaikkapa terveysaseman aulassa voisi kailottaa vaikkapa, että seuraavaksi katsotaan sitä Marttisen alapäätä, tai että ei tarvitsisi olla hienotunteinen siinä, kertooko koko vanhempainyhdistykselle, että alkuperäinen tieto tästä sekoilusta tuli nimenomaan neljäbeen Osmo-Susannalta. Juoruilu yleensäkin on rumaa, ja yhteisöjen kääntöpuoli on se, että yhteisö saattaa myös kääntyä erilaista vastaan.

Mutta pitääkö oletusarvon siltikään aina olla aivan ehdoton kielto ja kaiken salaaminen niin pitkälle, että kirjaston noutohyllyllä pitää tehdä monimutkainen järjestely, jottei yhdenkään kirjan lainaaja voi vahingossakaan paljastua? Ja eikö ihmisellä pitäisi olla paitsi oikeus halutessaan kieltää tietojensa luovuttaminen, myös positiivinen oikeus omiin tietoihinsa? Esimerkiksi lupa sanoa, että haluan että kirjani ovat noutohyllyssä aina oman valitsemani nimimerkin kohdalla eivätkä kryptisillä koodeilla siellä täällä, tai että puhelinnumeroni saa luovuttaa luokan lasten toisille vanhemmille ellen jatkossa erikseen kiellä, ja että todellakin haluan että opetushenkilökunta ja oppilashuolto jakavat keskenään tietoa lapseni tarpeista, heti kun sellaisia tulee esiin, ilman että täytättää minulla joka kerta erillistä kirjallista lupalappua.

Yhteiskunnallinen puheemme vaatii samaan aikaan pitämään arvona sitä, että kukaan ei koskaan saisi vahingossakaan tietää kenestäkään mitään, ja sitä, että muodostamme yhteisöjä joissa ihmiset ovat kiinnostuneita ja huolehtivat toisistaan. Siinä on tiettyä ristiriitaa. Tietosuojakin on tietysti arvo. Se ei vain aina voi olla ainut arvo, joka eri tilanteissa pitää huomioida. Minä haluaisin kirjastossa pitää tärkeämpänä varauksen noutamisen sujuvuutta, eikä minua suinkaan yleensä haittaisi, jos joku tuttava huomaisi minun lukeneen tietyn kirjan. Terveydenhuollossa asioidessani minulle olisi tärkeämpää varmistaa, että tietoni aina varmasti tarvittaessa siirtyvät ammattilaiselta toiselle, kuin että niitä ei missään olosuhteissa siirretä ilman nimenomaista lupaani.

Nyt joku muu on kuitenkin päättänyt nämä asiat puolestani.

(*) Leena Krohnin Kotini on Riioraa, joka on unenomainen kuvaus lapsuudesta 1950-luvulla, ja Ruunulinna, Jacob Lagervallin vuonna 1834 kirjoittama kalevalamittainen mukaelma Shakespearen Macbethistä. Mainitsen tällä kertaa noutamani teokset nimeltä tässä vain, koska ne antavat minusta eksentrisen, sivistyneen ja aivan virheellisen kuvan.

Top 3 new discoveries this past year

  1. Cashew paste. N dl cashew nuts, N/2 dl of cold water, some boiling water. Soak cashews in boiling water for 15 minutes. Drain. Add the cold water, blend cashews into paste. Goes with everything from oatmeal to chili, keeps in the fridge for a small forever. You are welcome.
  2. A big tube scarf of double fleece beats used as a hood beats wool caps / beanies for warmth. If you pull your winter coat hood over it is basically storm proof for both your head and your neck. It also helps you keep warm when you are chilly indoors better than adding another layer of wool sweater does. But it’s gotta be big. The skin tight ones don’t work the same. Please see attached picture of tired lady for reference. I have no idea if wool would work the same way but it’d probably be too scratchy for me.
  3. MDF book nook kits. It’s like scale models straight from 1980s except material technique has taken some serious steps forward since, you can use water soluble glue instead of ending up with everything in the disaster zone superglued together, and everyone thinks themes other than military count as cool. As an added bonus, you do not need a separate space to display them, I can just put them on the bookshelves we have anyway.

    Also yes, topics on this blog will be totally random. I have truly gone back in time with this thing. I will probably add things from my past web appearances in a slow, non-coherent manner too.

    Check the sidebar on the left to find me on Goodreads, Bluesky, and Mastodon, and to pick up the RSS URL to this thing.

Hello world!

I’m leaving Facebook as announced. This branch of social media development was a mistake and we should probably rollback to something around the golden age of group chats, blogs, and aggregators. I doubt that’ll actually happen, but from now on my religion forbids the usage of ‘social’ media sites that do not allow me full control over whose posts I see.

There’s nothing to see here yet. Time will show if there will be.

Ilmoitin n. kuukausi sitten aikovani lähteä Facebookista ja mahdollisesti muutamilta muiltakin niin sanotuilta sosiaalisen median alustoilta tässä vuoden vaihteessa. Syy siihen on se, että “social media isn’t, anymore”. Kun sosiaalinen media keksittiin, sen perimmäinen tarkoitus oli nimenomaan olla sosiaalista: tuntemieni ihmisten minulle kuratoimaa sisältöä ja tietoa siitä, mitä heille kuuluu.

Pikkuhiljaa valta siitä, mitä minulle näytetään on siirtynyt minulta alustalle. Nyt ihan viimeisten vuosien aikana enenevästi niin sanotun “sosiaalisen median” olemassaolon oikeutus ovat tyrkkyalgoritmit, jotka yrittävät saada meidät seuraamaan alustaa niin kauan, että saavat tyrkytettyä meille mahdollisimman paljon sisältöä, jonka tyrkyttämisestä joku maksaa. Ja generatiivinen AI ei millään lailla parantanut tilannetta.

Täällä ei ole vielä mitään nähtävää. Aika näyttää onko koskaan.